LONTOO Part 1: Kun minä ja Chris Stark uhkasimme yhdessä kuolemaa

(Mikäli luet tätä päivitystä viihteellisessä tarkoituksessa haluan sanoa sinulle tämän: "OMG, OMG, MÄ NÄIN CHRIS STARKIN OIKEESTI LIVENÄ, SIIS IHAN OIKEESTI!!!" Mikäli taas luet tätä päivitystä brittiläisellä poliisiasemalla herra Starkin tekemän lähestymiskieltopyynnön seurauksena, haluan sanoa sinulle tämän: "Mikään tässä bloggauksessani kirjoittamani ei ole totta, eikä kirjoittamiani väitteitä voi todistaa todeksi. Bloggauksessa esiintyvät kuvat on luotu kuvankäsittelyohjelmalla. P.s. Vähän noloa, että käytät Google Translatoria, opettele suomea!)

Hello, everyone! I'm back from London! Oli kyllä hauska (ja erityisesti outo) matka! Vaikka oltiin siellä vain kaksi yötä, niin paljon ehdittiin tehdä ja kokea. Jännä juttu, ennen matkaa tein bloggauksen, jossa julkaisin alla olevan kuvan, ja turns out matkan odotukset vastasivat paljolti sitä millaista oli. Kerron teille seuraavaksi matkastani tämän matkan odotukset -kuvan avulla. Ensimmäisessä matkapäivityksessäni kerron teillen kuvasta yksi (1), eli Chris Starkista.

1.

Oli kaunis lokakuinen iltapäivä Lontoon keskustassa. Olin juuri lähtenyt Regent's Universitysta koulupäivän jälkeen. Katsoin kelloa ja huomasin sen olevan puoli neljä. Olisi siis puoli tuntia siihen, kun Scott Millsin radio show päättyy. Tajusin BBC:n studioiden sijaitsevan juuri puolen tunnin kävelymatkan päässä, joten tulkitsin tämän selväksi merkiksi siitä, että minun pitäisi mennä katsomaan törmäisinkö Scottiin tai Chrisiin heidän lähtiessä töistä.

Seisoin viitisen minuuttia reilun vartin radiopuolen uloskäynnin lähettyvillä ja esitin puhuvani puhelimeen, jotta BBC:n security ei alkaisi epäillä aikeitani. Olin vain päivää aiemmin todistanut, miten BBC:n turvallisuusyksikkö vankkaa ammattitaitoa käyttäen poisti rakennuksen edestä mitä todennäköisimmin EastEnderssien juonikuvioista mieltään osoittaneen miehen. Minun täytyi käyttäytyä mahdollisimman luonnollisesti, mutta silti luoda katse jokaiseen ovesta ulos tulevaan. Missioni oli vaikea, mutta vankka stalkkaustaustani antoi minulle itsevarmuutta.

Vartin päästä tunsin valvontakameroiden porautuvan minuun ja päätin luovuttaa. I would be willing to loose Scottin ja Chrisin, but my pride, never. Laskin puhelimeni korvaltani ja astelin BBC:n kahvilaan. Olin jo nälkäinen kaiken stalkkauksen jälkeen.

Kahvilassa tunsin oloni iloiseksi. Ympärilläni oli BBC:n työntekijöitä kahvitauollaan, ja kahvilan nurkkapöydissä pidettiin bisnespalavereja ja tehtiin haastatteluja. Tunnelman kruunasi se, kun tarjoilija kysyi maksaessani mahdollisen alennuksen takia "Do you work for BBC, madam?" Ihanaa, näytin siis siltä, että voisin olla siellä töissä!

Menin istumaan kahvilan nurkkaan ikkunapöytään. Istuessani huomasin, että olin sattumalta valinnut istumapaikan, josta oli täydellinen stalkkausnäkymä koko BBC:n edustalle. Iloisena laitoin stalkkausmodeni takaisin päälle.

Olin ehtinyt syödä falafelistani noin 1/5 osan, kun näin jotain odottamatonta. Talon pääovista asteli ulos kuka muukaan kuin itse Chris Stark. Nousin ylös ja juoksin ulos, falafelin jäädessä kahvilaan. Kahvilan edessä oli kameramies, televisiojuontaja ja pelle, jota kameramies kuvasi. Juoksin kameramiehen ja pellen välistä, minulla ei ollut aikaa kiertää heitä. He eivät näyttäneet iloisilta, mutta tämä oli hätätapaus. Hidastin askeleeni nopeaksi kävelyksi, jotta kukaan ei epäilisi mitään.

Kaukana näin Chrisin kääntyvän kulman taakse. En kuitenkaan lähtenyt juoksemaan, vaan luotin jäljittäväni hänet taas seuraavalla kadulla. Aluksi en enää löytänyt häntä, mutta suuri sattuma toi meidät taas yhteen eräässä risteyksessä.

Kävelin pitkät matkat Chrisin takana. Hän yritti soittaa jollekulle, joten en viitsinyt häiritä häntä. Samalla olin paniikissa. Mitä muka voisin sanoa hänelle? En halua häiritä häntä! En halua olla ärsyttävä fani!

Kukaan ei vastannut Chrisin soittoyritykseen. Hän laittoi mustan puhelimensa takaisin taskuunsa. Nyt seisoin liikennevaloissa metrin hänen takanaan. Onpa hän pienikokoinen, ajattelen. Onpa hänellä naisellinen neule, aivoni lisäävät. Sano jotain, Susanna! Ihan mitä vaan! Se on sun idoli! Ei hitto, kaikkea turhaa sä aina pölötät, mutta nyt et sitten voi sanoa sanaakaan?!?

Valot vaihtuvat ja Chris jatkaa kävelyä. Minä seuraan. Nyt olemme Oxford Steetillä. Chris on nuori mies, joka ei pelkää uhmata kuolemaa. Hän ei käytä suojatietä, vaan lähtee ylittämään tietä bussien ja autojen keskellä. Jätän pienen hajuraon, mutta pysyn hänen lähellään. Uhkaamme kuolemaa yhdessä. Altistumme samoille kuolemamaastureille, autoille, ylittäessämme yhdessä tietä.

Seison liikennejakajalla keskellä Oxford Streetiä. Minun ja Chrisin väliin ajaa punainen bussi. Kadotan näköyhteyteni häneen. Kun pääsen tien yli, on Chris kadonnut. Niin mysteerisesti kuin hän oli saapunutkin elämääni, oli hän nyt poissa. Missä olet Chris?

En enää löytänyt Chrisiä. Yritin etsiä häntä viereisestä kaupasta sekä kadulla vilisevästä ihmismassasta, mutta ei. Lopulta päättelin, että hän oli varmaan hypännyt bussiin, joka oli tuolloin ajanut pysäkille. Kohtalo oli erottanut meidät, ja hyväksyin sen. Iloisena lähdin shoppailemaan.

Vaikka en päässyt keskustelemaan Chrisin kanssa, jaoimme jotain paljon merkityksellisempää: near-death experiencen. Koska olemme jakaneet yhdessä Oxford Streetiä  ylittäessämme tälläisen elämää uhkaavan kokemuksen, suhteemme on erityisen vankka ja erityinen. Uskon olevamme ystäviä (ja ehkä jotain muutakin) ikuisesti.

Mr. Chris Stark

P.s. Chris Starkilla ja Mila Kunisilla on ollut säpinää haastattelun merkeissä, mutta uskon Chrisin kaiken yhdessä kokemamme jälkeen valitsevan minut.